FEGT SVAMMEL OM KÄRNKRAFT? Raukkamainen ydinvoimapäätös?

Trots ansträngningar har det nog varit mycket svårt att förstå Hbl:s nästan hätska reaktion på sfp:s kärnkraftsformulering vid partidagen i Åbo. Direkt på måndagen deklarerade Hbl att beslutet var "fegt svammel".I en ny ledare (15.6) om sin egen ledare pekar Björn Månsson själv på pudelns kärna – det att inget partidagsbeslut får en hängiven kärnkraftsförespråkare eller – motståndare i riksdagen att ändra åsikt för att frågan alltid ansetts vara en s.k. samvetsfråga. Alla som vill kan därför i lugn och ro också framöver välja sin sfp-kandidat utgående från just det. I riksdagen har partierna inte rösträtt. Varför då överhuvudtaget säga något i kärnkraftsfrågan på en partidag? Just i s.k. samvetsfrågor kan ett partidagsbesluts främsta funktion faktiskt vara att spegla en "allmän stämning". Det väger rätt jämnt mellan klara kärnkraftsmotståndare och –förespråkare i sfp:s led, men sannolikt finns däremellan väldigt många osäkra med en känsla som ligger nära partidagens formulering att "inte vara en aktiv pådrivare" – hur velig den än må låta. Det finns dock också en annan, inte alls oviktig betydelse. Jag och många med mig som står i nära kontakt till såväl regering som riksdag uppvaktas av företrädare för allehanda intressen, också för kärnkraften. I deras intresse ligger naturligtvis att via alla tänkbara kanaler påverka eventuella osäkra beslutsfattare. För mig – helt oberoende av personlig åsikt – betyder partidagsbeslutet nog att jag nu är extra noga med att inte genom t.ex. ensidig information styra åsiktsbildningen. Månssons råd – hänvisande till andra partier - är att sfp bör rösta mera. "Så fungerar ju demokratin", konstaterar han helt riktigt. Partidagen i Åbo röstade tiotals gånger, precis som den alltid brukar. I ledaren om ledaren kunde åtminstone ha nämnts, att den påskällda formuleringen faktiskt också den kom till efter omröstning både i utskottet och stora salen. Men det var väl något fel på den demokratin då, antagligen...

On kyllä ollut hyvin vaikea ymmärtää Hbl:n miltei vihamielistä kantaa rkp:n puoluekokouksen ydinvoimamuotoiluun. Heti maanantaina muotoilua haukuttiin "raukkamaiseksi sekoiluksi". Kanta oli siis ettei puolue "aktiivisesti aja ydinvoimaa". Uudessa pääkirjoituksessa (15.6) Björn Månsson viittaa kuitenkin itse villakoiran ytimeen - ettei mikään päätös maailmassa saa vankkaa ydinvoiman kannattajaa tai vastustajaa eduskunnassa muuttamaan mieltään, onhan kyse aina ollut ns omantunnon asiasta.

Mutta miksi sitten ylipäätään tehdään puoluekokouksissa päätöksiä ydinvoimasta? Juuri ns omantunnon asioiden osalta mutoilujen tärkein funktio saattaakin olla yleisen ilmapiirin kuvaaminen. Rkp:ssä ydinvoiman selkeät kannattajat ja vastustajat taitavat olla aika tasaväkiset, mutta hyvin todennäköistä on että näiden ryhmien väliin mahtuu iso joukko, jonka tunteet saattavat olla hyvin lähellä kokouksen päätöstä - niin pliisulta kuin se kuulostaakin.

Päätöksellä on kuitenkin myös toinen, ei laisinkaan vähäpätöinen merkitys. Minua, kuten monia muita kaikissa puolueissa jotka työskentelevät lähellä sekä hallitusta että eduskuntaa, lähestyvät hyvin erilaisten intressien edustajat, myös ydinvoiman. Heidän intressissään on tietenkin kaikkia kanavia pitkin yrittää vaikuttaa varsinkin epävarmoihin päättäjiin. Siksi - aivan riippumatta mitä mieltä itse olen - puoluekokouksen päätös saa minut varovaiseksi sen suhteen, etten esim. yksipuolisen tiedon kautta ohjaisi mielipiteiden muodostusta.

Månssonin neuvo on - viitaten muihin puolueisiin - että rkp:ssä pitäisi tehdä enemmän äänestyspäätöksiä. "Näinhän demokratia toimii", hän toteaa. Turun puoluekokouksessa äänestettiin kymmeniä kertoja, kuten yleensä tehdään. Pääkirjoituksessa oli edes voinut mainita, että mm nyt haukuttu ydinvoimapäätös oli juuri sellainen, joka syntyi äänestyksen jälkeen niin valiokunnassa kuin suuressa salissa. Mutta siinä demokratiassa oli ilmeisesti jotain vikaa..